Etusivu | Biografia | Kokoonpanot | Yhteystiedot

Olen syntynyt vuonna 1986 ja olen kotoisin Kangasalta. Vuosien aikana opettajinani on ollut Marjatta Nurmi, Pekka Kallio, Heidi Velamo, Veli Kujala ja Matti Rantanen. Vuonna 2002 aloitin opinnot Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa ja vuodesta 2005 lähtien maisterikoulutuksessa Matti Rantasen johdolla. Vuonna 2013 valmistuin Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi suorittaen kaikki harmonikansoittotutkintoni erinomaisin arvosanoin.

Kilpailukokemusta minulta löytyy klassisen musiikin saralta, niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Tärkeimmistä ulkomaisista kilpailuista mainittakoon arvostetut klassisen musiikin harmonikkakilpailut Saksan Klingenthalissa ja Coupe Mondiale Ranskan Pontarlier´ssa.

Olen vuosien varrella osallistunut myös monille mestarikursseille, joista merkittävimpinä kansainvälisinä pedagogeina mainittakoon Yuri Shishkin, Iñaki Alberdi, Mie Miki, Hugo Noth, Mika Väyrynen, Janne Rättyä ja Angel Luis Castaño. 

Harmonikansoiton opettaminen on kuulunut elämääni jo monia vuosia, ja syksystä 2012 alkaen olen toiminut Pitäjänmäen musiikkiopiston harmonikansoiton opettajana.

Vuonna 2011 tulin valituksi Tapiola-pankin myöntämän Oma Stipendi 2011 saajaksi ensimmäisenä muusikkona kautta historian. Myös monet muut tahot ovat tukeneet uraani apurahoilla vuosien aikana. Näistä mainittakoon Uudenmaan kulttuurirahasto, Laura ja Marketta Simeksen säätiö, Kangasalan kunta, Greta ja William Lehtisen säätiö, Björkqvistin rahasto sekä Martin Wegelius säätiön tunnustuspalkinto.